Tervetuloa!

Tervetuloa lukemaan sivustoani. Olen alakoulun opettaja Varsinais-Suomesta. Tämä sivusto syntyi alunperin siitä tarpeesta, että halusin koota parhaimmat opetukseen liittyvät ideat yhteen paikkaan. En innostunut sivustoista, joilla eri opettajien ideoita on ennestään paljon. Ne ovat toki hyviä, mutta mielestäni usein sekavia. Lisäksi moneen eri palveluun pitää kirjautua erikseen, mikä on kovin aikaavievää puuhaa.

Lisäksi usein olen lukenut opetukseen ja oppimiseen liittyviä mielipiteitä ja ideoita esimerkiksi sanomalehdistä, jolloin ensimmäinen ajatukseni on ollut vastata teksteihin omalla mielipidekirjoituksella. Se on aina jäänyt ajatuksen tasolle – siksi siis oma blogi. Kirjoittaminen on minulle tapa jäsentää omia ajatuksiani ja peilata niitä muiden näkemyksiin.

Pyrin lisäämään sivustolle kirjoituksia ja materiaalia säännöllisesti, mutta tarkoituksena on ennemminkin luoda pitkäjänteinen projekti ennen kaikkea omaksi ilokseni ja hyödykseni kuin nopeasti päivittyvä sivusto. Toivottavasti muutkin saavat sivuilta uusia ajatuksia ja ideoita.

Antoisia lukuhetkiä ja tervetuloa seuraani! 🙂

– Suvi


Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *